Pitkästä aikaa täällä taas, blogin parissa. Vanhan blogini Kotiovella, lopetin elokuussa. Kerkesin kirjoittaa tuota blogiani pari vuotta, sitten iski kyllästyminen. Elämään tuli paljon uusia asioita, joista sisustaminen oli vähiten mielessä. Iloisia uusia asioita onneksi, näistä kerron myöhemmin omassa postauksessa.

Kotiovella

Kuitenkin tässä parin kuukauden aikana olen kaivannut blogiani todella paljon. On ollut ikävä valokuvaamista (se on jäänyt myös taka-alalle!), kirjoittamista ja vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Sisustushaaveet ja ideat olen vanhasta tottumuksesta halunnut jakaa blogiini, kun tätä blogia ei ole niin olo oli aika tyhjä. 


Nyt olisi kuitenkin uutta intoa ja aikaa taas blogille kun asiat on loksahtaneet paikalleen. Mietin jatkaisinko entistä Kotiovella -blogiani vai aloittaisinko kaiken alusta. Uuden aloittaminen tuntui paremmalta idealta, vaikka aloitan taas nollasta niin se tuntuu oikealta. 

Sain viikottain viestejä lukijoilta; palaisinko takaisin ja alkaisin taas kirjoittamaan blogiani. Oli tietysti ihana saada näitä viestejä ja kyllä myös hämmennyin, kuinka moni jäi kaipaamaan tuota blogiani. Kiitos teille mielenkiinnosta ja kiitos viesteistänne. <3

Eli täällä taas ollaan, uusien kuvioiden keskellä. Niin ihana olla taas takaisin. Toivottavasti blogiani kaipaamaan jääneet lukijat löydätte tienne tänne, ja tietysti uudet lukijat, olette lämpimästi tervetulleita. Ulkoasu ja tekniset hömpät ovat vielä aika kesken, yritän niitä parhaani mukaan korjailla ja laittaa kuosiin. :)

2.png