Nyt on kai hyvä aika vilkaista jouluisia sisustusjuttuja? Marraskuu on kohta lopuillaan, ja tämä on ainakin sellainen aika itselle jolloin tulee laitettua kotia jouluisempaan kuntoon. Kuten arvata saattaa, meillä ei jouluisin (tai muutenkaan) näy joulunpunaista tai vihreää sisustuksessa, vaan tykkään mennä samalla vaalealla linjalla kuten muulloinkin. Yleensäkin suosin joulukoristeissa kestävyyttä, että tuotteita voi käyttää muutoinkin kun vain jouluna. Esimerkiksi kynttilänjalat, pehmeät tekstiilit ja muut koristeet ovat sellaisia, että ne sopii muutenkin talviseen sisustukseen. 
Pidän kyllä tosi paljon joulusta ja tykkään laitella kotia vähän jouluisempaan fiilikseen, mutta yleensä tapaninpäivänä ainakin joulukuusi lähtee pois ja viimeistään vuoden vaihtuessa kaikki muukin "liian jouluinen" koristus myös. Sitten odotellaan jo kevättä ;).

Kokosin kuitenkin ihania ja itseäni miellyttäviä jouluisia ja talvisia koristuksia kollaasiksi, aika ihania tuotteita vai mitä? :)
Joulunsisustus.png